Riemuitsen. Oletko unohtanut minut? Ei haittaa ollenkaan. Olen taas hetken niin kovin, kovin vapaa. Kevyempi.
Olen niin iloinen, että voisin itkeä.
Mutta sitten tämäkin on ohi, ja minulle ei jää mitään. Kaikki se on poissa taas ja seinät kaatuvat päälle. Mutta nyt, nyt se ei haittaa pätkääkään. Tahtoisin kirkua ja itkeä ja nauraa.

Tahtoisin ajatella, että elämäntapani ovat terveellisempiä. En usko. Mutta olen liian iloinen ja väsynyt ajatellakseni moista.

Ja sinä, sinä kyllä muistat minun olemassaoloni taas, jonakin päivänä. Ja silloin nousen ylös ja syöksyn suoraan pohjalle.
Vaikka voisin tehdä asialle jotain, näethän, en tekisi. Sellaista elämä on ja "kun mieli on huono sielu syvenee" näin Kristiina puhuu.