Pysyn vahvana. En tee itsestäni narria. En.
Ja tällä kertaa pysyn päätöksessäni. Se tuntuu hyvältä.

Tunnen itseni kynsilakakseni, epämääräisen väriseksi ja lohkeilevaksi. Kukaan muu ei ottaisi minua hyllystä kuin kaltaiseni.

Teen itsestäni kauniin, ja se tuntuu hyvältä. Kukaan muu ei tajua, kuinka kaunis olen. Mutta se menee pois.
Enkä uskalla aloittaa uudestaan. Ihan vielä.
Jaksan kyllä odottaa.

Olen niin naurettava katsellessani pientä ikkunaani haltioissani, luullen sitä avaraksi maailmaksi.

Kukkia ja perhosia, pah.
Mene pois, pois, pois, pois. Paino vatsassa, kuin solmu. Voisinpa käskeä sitä vain katoamaan.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tunnen oloni kevyeksi ja hyväksi, ruumiillisesti.

Ja laitan uuden kerroksen lakkaa kynsiini.