"Auta äitiäsi ennenkuin sille tulee täysi burnout."
"Panosta opiskeluusi täysillä, nyt sulla on se näytön paikka."
"Älä täällä vaan möllötä, mee jonnekin tai tee jotakin."

Pitäisikö minun auttaa äitiäni hänen töissään, että hän ei täysin romahtaisi ja me jouduttaisi tyhjän päälle? Vai pitäisikö minun opiskella kolme kertaa ahkerammin kuin aikaisemmin, että saan hyvän päättötodistuksen, jolla pääsen lukioon? Vai pitäisikö minun alkaa satsaamaan sosiaalisen elämäni kehittämiseen - hakeutuisin porukoihin, tutustuisin useampiin luokkatovereihini, keräisin enemmän ystäviä ja ehkä jopa hommaisin poikaystävän?

Totuus kai on, että en tahtoisi tehdä noista mitään. Koulu menee muutenkin ihan tarpeeksi hyvin, äitini työt ovat hänen, ei minun taakkani, enkä oikeasti halua tutustua täkäläiseen junttinuorisoon, joka ei ajattele huomista pidemmälle ja mieluummin tarttuu siideriin kuin kirjaan - oli viikonloppu tai ei. Sosiaaliset piirit täällä ovat ahdistavan pieniä ja sisäänpäinlämpiäviä.
Minun on kai silti valittava jokin noista kolmesta, koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Pääsin muuten eroon artist's blockistani. Hauskinta on, että se lähti lukemalla ystäväni unia. Niissä oli kai jokin eheyttävä voima, vaikka Nipsu paloikin karrelle, ja kärpäsen siivillä ei saanut lennettyä tarpeeksi hitaasti, että olisi päässyt pois.

Kiitos.